Kaikki henkarilaiset ja tietysti kaikki muutkin asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita luokseni (Hannes Virrankoski, Pellonperänkatu 4 N 168, puh. 044 270 6271) keskiviikkona 10.6 kello 18.00. Ilpoisissa siis asun, ja tänne pääsee bussilla 61, joka tosin kulkee vain noin puolen tunnin välein, tai vaihtoehtoisesti bussilla 18, joka kulkee noin kymmenen minuutin välein. Bussilla 18 taas ei pääse aivan perille asti, kannattaa jäädä pois Peltolantiellä pysäkillä joka on viimeinen ennen kuin bussi tulee Peltolantien ja Ilpoistentien risteykseen.
Huoneistooni on muuten melko vaikea löytää, sillä taloyhtiössämme on yli 270 asuntoa ja talojakin ties kuinka monta. Tämä minun asuintaloni kyllä näkyy Wikipediassa artikkelin Ilpoinen kohdalla olevassa valokuvassa, sekä suomen- että englanninkielisen artikkelin yhteydessä; siitä voi ehkä saada jotakin vihjettä paikallisesta geografiasta. Talon ulko-ovi lukitaan vasta kello 21, joten siinä suhteessa ei ole suuria vaikeuksia.
Tarjoilu järjestetään nyyttäriperiaatteella, että tuokaa sapuskaa tullessanne, please. Mutta jos se nyt joltakin meistä unohtuu, niin ei siinä käy kuinkaan, useimmat kuitenkin muistavat; ja kauppa on tässä aivan lähellä. Talo tarjoaa kyllä teetä ja tarvittaessa kahviakin. Koetan muistaa hankkia myös mehua tai vastaavaa.
Tilaisuuden teemana on
”Mistä Kain sai vaimonsa?” Kysymystähän on pohdittu paljon, ja teemana ovat yleisemminkin ensimmäisen Mooseksen kirjan kuvaukset maailman luomisesta ja ihmiskunnan alkuajoista. Vanhana historikkona sain idean siksi, että tänä kesänä tulee kuluneeksi yhdeksänkymmentä vuotta niin sanotusta Scopesin oikeudenkäynnistä. John Thomas Scopes oli Yhdysvalloissa Tennesseen osavaltiossa ja tarkemmin sanoen Dayton-nimisessä pikkukaupungissa työskentelevä opettaja, joka vuonna 1925 asetettiin syytteeseen biologianopetuksensa takia, koska se oli Darwinin evoluutioteorian mukaista. Tennesseessä oli silloin laki, joka kielsi evoluutioteorian opettamisen kouluissa. Asia sai sitten laajempaakin huomiota ja kantavuutta. Mutta siitä kerron sitten enemmän kun kokoonnumme tänne.
Tarkoitukseni on, että tuona iltana keskustelemme noin ylipäänsäkin evoluutioteoriasta ja kreationismista. Kaikilla on yhtäläinen puhevalta, ja tervetulleita ovat ateistiset evolutionistit, deistit, panteistit, teistiset evolutionistit, älykkään suunnittelun teorian kannattajat, vanhan maan kreationistit ja nuoren maan kreationistit, siis ihan kaikki jotka haluavat problematiikasta keskustella. Ja siitä, onko Raamattu erehtymätön ja jos on niin millä tavoin. Sekä laajemminkin Raamatun suhteesta luonnontieteisiin ja historiaan. Mutta tietenkin keskustelemme ennen kaikkea sellaisista teemoista ja näkökohdista, mitkä läsnäolijoita kiinnostavat: tässä toimitaan kansanvaltaisella pohjalla. Antiikin aikanahan Roomassa ihmiset halusivat panem et circenses (suom. leipää ja sirkushuveja).
Itse aion pitää matalaa profiilia tyrkyttämättä omia näkemyksiäni. Pelkään vain harvoja asioita niin paljon kuin sitä, että joku pitäisi minua jonkinlaisena auktoriteettina. Lisäksi yleissivistykseni on varsin yksipuolisesti humanistinen, niin etten todellakaan pysty esittämään asiantuntevia mielipiteitä luonnosta ja luonnontieteistä. Mutta jos joku haluaa keskustella näistä kysymyksistä hyvinkin kiivaaseen ja niin sanoakseni paprikapitoiseen sävyyn, niin ei sekään isommin häirinne illan kulkua. Kiivailijanahan tunnettiin jo apostoli Simon aikoinaan, siis Simon Kananeus eli Simon Kiivailija. Hänhän oli toinen kahdesta Simon-nimisestä apostolista, tunnetumman uskonveljensä Simon Pietarin kaima.
No niin, että tervetuloa vain hyvät ystävät ja kylänmiehet, mina damer och herrar, ladies and gentlemen. On toki hyvä, jos ilmoittaudutte siinä jokunen päivä ennen 10. päivää, mutta ei se ole välttämätöntä. Ja vaikka joku olisi etukäteen ilmoittanut, ettei pääse tulemaan, ja sitten yhtäkkiä haluaakin tulla, niin hän on aivan yhtä tervetullut kuin muutkin. Ja Raamattu on hyvä ottaa mukaan, sillä siinähän voidaan lukea sakilla niitä ensimmäisen Mooseksen kirjan alkulukujen tekstejä, tarvittaessa toki muitakin kohtia Raamatusta.
Minulle saavat kaikki ihmiset soittaa milloin tahansa. Olen melkein aina tavattavissa, eikä viikonpäivillä ja kellonajoilla siinä yhteydessä ole sanottavaa merkitystä.
No, sitten nähdään, ja tervetuloa, kunhan ette särje huonekaluja.
Hannes